AHOLA SPECIAL OSANA AHOLA GROUPIA
Ahola on vuonna 1955 perustettu perheyritys, joka on vuosien saatossa kasvanut kansainvälisesti palvelevaksi logistiikkakonserniksi. Olemme luotettava, moderni ja kestävän kehityksen logistiikka-ammattilainen.
Ahola koostuu maantiekuljetusten ammattilaisesta Ahola Transportista, erikoiskuljetuksiin keskittyvästä Ahola Specialista sekä logistiikan digitaalisia ratkaisuja tarjoavasta Ahola Digitalista. Palvelemme asiakkaitamme Pohjoismaissa, Baltiassa, Puolassa ja CEE-maissa. Laajan partneriverkon ansiosta Aholalla on kattavat yhteydet koko Eurooppaan.
Arvot
Kokonaisvastuu
Sovitaan miten tehdään ja tehdään kuten sovitaan.
Avoimuus
Puhutaan ihmisille, ei ihmisistä. Mikäli emme onnistu pitämään lupaustamme, kerromme siitä välittömästi kaikille osapuolille.
Yksilön kunnioitus
Kaikki ovat ihmisinä samanarvoisia. Meillä on erilaiset työtehtävät, mutta kokonaisuus muodostuu kaikkien panoksesta. Kaikille on suotava työssään onnistumisen mahdollisuus.
Konsernissamme on tehty pitkiä työuria, mikä kertoo henkilöstömme viihtymisestä ja urakehitysmahdollisuuksista. Toteutamme kaksi kertaa vuodessa henkilöstölle sitoutumiskyselyn, jonka tuloksista nostamme yhteistä hyvinvointia koskevia aiheita edelleen kehitettäväksi.
Mittaamme myös eNPS-tasoamme, ja olemme iloisia voidessamme kertoa koko konsernin arvosanan olevan erinomaisella tasolla – eNPS-pisteemme on viimeisimmän mittaustuloksen mukaan 61.
KULJETUSPALVELUIDEN LAATU
Ahola Specialin ydinosaamista on vaativien erikoiskuljetusten toteuttaminen. Erikoiskuljetukset vaativat kokonaisuudessaan tarkkaa suunnittelua, tiimityötä ja monipuolista erikoiskuljetuskalustoa, jotta kuljetukset voidaan toteuttaa laadukkaasti, täsmällisesti ja kustannustehokkaasti, ympäristötehokkuutta unohtamatta.
Toteutamme vaativia erikoiskuljetusprojekteja niiden esisuunnitteluvaiheesta varsinaiseen kuljetukseen ja loppuraportointiin saakka. Emme siis pelkästään kuljeta, vaan tarjoamme asiakkaillemme konsultointia, kuljetusluvitusta ja vastaamme vaativien erikoiskuljetusten laadunhallinnasta ja turvallisuudesta.
Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja ja -mahdollisuuksia niin kokeneille ammattilaisille kuin uusille tekijöille. Joukossamme työskentelee monen eri alan osaajia, kuten kuljettajia, kuljetussuunnittelijoita, trukkikuskeja sekä asiakassuhteita ja myyntiä hoitavia ammattilaisia.
Haluamme olla aktiivisesti kehittämässä työntekijöidemme ammattitaitoa ja osaamista – kykyä olla Way Ahead.
Dynaamisen ja digitaalisen logistiikkakonseptimme ansiosta työntekijämme ovat osaltaan logistiikan suunnannäyttäjiä. He työskentelevät alan parhaiden innovaatioiden parissa ja kehittävät sitä kautta koko logistiikka-alaa.
URA AHOLA SPECIALILLA
Ahola Special toteuttaa vaativia erikoiskuljetuksia. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja ja -mahdollisuuksia niin kokeneille ammattilaisille kuin uusille tekijöille. Joukossamme työskentelee monen eri alan osaajia, kuten kuljettajia, kuljetussuunnittelijoita, sekä asiakassuhteita ja myyntiä hoitavia ammattilaisia. Ahola Specialin omat kalustovastaavat huolehtivat, että kalustomme on aina huollettu ja hyvässä kunnossa.
Dynaamisen ja digitaalisen logistiikkakonseptimme ansiosta työntekijämme ovat osaltaan logistiikan suunnannäyttäjiä. He työskentelevät alan parhaiden innovaatioiden parissa ja kehittävät sitä kautta koko logistiikka-alaa. Haluamme olla aktiivisesti kehittämässä työntekijöidemme ammattitaitoa ja osaamista – kykyä olla Way Ahead.
Me Ahola Specialilla uskomme, että oikea asenne, motivaatio ja käytännöllisyys ovat avaimia menestykseen. Projektinhallinta on keskeinen osa työtämme. Työntekijämme ovat vastuussa monipuolisten projektien suunnittelusta, toteutuksesta ja seurannasta. Projekteissamme korostuu myös yhteistyö ulkopuolisten kumppanien kanssa, joissa vuorovaikutus- ja verkostoitumistaidot ovat tärkeitä. Teemme tiivistä yhteistyötä eri viranomaisten kanssa muun muassa erikoiskuljetusten lupa-asioiden myötä.
Ahola Special tarjoaa laajat mahdollisuudet sisäiseen liikkuvuuteen ja ammatilliseen kehittymiseen. Tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuksia siirtyä tehtävästä toiseen ja näin kehittää osaamistaan monipuolisesti eri alueilla. Meillä tehdään pitkiä työuria. Joustavuus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan urapolkuun ovat tärkeitä ominaisuuksia työntekijöillemme, ja niistä haluamme pitää kiinni.